VANAI – PUNATIILILLÄ HÖYSTETTYJÄ UNELMIA
Vanai Bistro & Bastu tuo ihmiset, ruuan ja elämän Hämeenlinnan Varikonniemeen, jossa on muonitettu Suomen armeijaa ja kansaa jo 1920-luvulla. Sata vuotta myöhemmin entisen Mensan säilyketehtaan autotalli-pesula on urbaani kohtaamispaikka: bistroravintola, cocktailbaari, terassi ja sauna.
Vanajaveden rannalla syötämme, juotamme ja saunotamme jokaisen sukuun ja säätyyn katsomatta. Meillä vietät aamuhetket ja istut illalliset, tai tulet vain moikkaamaan ja vaihtamaan kuulumisia.
Vanai sijaitsee Suomen kauneimmaksi kehutun Hämeenlinnan rantareitin varrella, kivenheiton päässä rautatieasemalta. Suomen ensimmäisen kansallisen kaupunkipuiston, Aulangon kulttuurihistoriallisen alueen ja Hämeen linnan kierrettyäsi reitti kuljettaa meille.
Vanai on Hämeenlinnan Asemanrannan olohuone. Nauti mausta, meistä ja muista. Ruokamme on rehellistä ja simppeliä, palvelumme vilpitöntä ja paikalla pyörivä porukka kaiken A ja O. Punatiilet puhuvat Varikonniemen historiasta, ja mystiikka huokuu jalkojemme alta: Novgorodin kronikat 1300-luvulta kertovat myyttisen Vanain kaupungin sijainneen juuri tällä alueella.
RAKKAUDESTA RUOKAAN
Vanai Bistro & Bastu on Kaarina Tammisen haave, jonka hän halusi toteuttaa kotikaupungissaan Hämeenlinnassa. Monista ravintoloista keräämällään kokemuksella kokkina, sekä ravintola-alan ammattilaisena Kaarina luo asiakkailleen konstailemattomia makuelämyksiä ja tarjoaa mutkattoman seurustelupaikan.
– Tarjoamme kotimaista, tuoretta ja rehtiä ruokaa. Itse häärin keittiössä lähinnä kiireisinä aikoina sekä satunnaisesti myös salin puolella. Tärkeintä on tyytyväinen ja iloinen asiakas, joka haluaa tulla Vanaihin aina uudestaan. Nähdään Vanaissa!
Kaarina – ravintoloitsija
KOHTAAMISPAIKKA KAIKILLE
Museoviraston suojelemien, mutta kunnostustarpeessa olevien Mensan tilojen muuntaminen Vanaiksi – Varikonniemen olohuoneeksi tarjosi innostavan projektin. Saunan myötä kaikille Hämeenlinnan asukkaille ja matkailijoille tarjoutuu vihdoinkin mahdollisuus päästä löylyttelemään Vanajaveden äärelle keskustan tuntumassa. Mensan säilyketehtaan viimeisin johtaja oli entuudestaan Vanain yrittäjäperheelle tuttu, joten ensi käden tietoa paikan historiasta oli näppärästi saatavilla.
– Oy Sotilassäilyke Ab:n alkutaipaleisiin tutustuminen on ollut mielenkiintoista. Entisenä kunnallispoliitikkona haluan edelleen antaa panokseni Hämeenlinnan kehittämiseen ja toivon, että Vanai tulee ilahduttamaan kaupunkilaisia ulkomuodollaan ja iltavalaistuksellaan.
Mauri
UUSI ELÄMÄ VANHALLE
Vanaissa halutaan suojella vanhaa ja tuoda esille Varikonniemen historiaa ja kulttuuria. Ravintolaan on hankittu hyväkuntoisia astioita ja sisutuselementtejä käytettynä. Kierrättäminen ja ekologisuus ovat arvoja, jotka ovat Vanain yrittäjän sydäntä lähellä.
– Haluan antaa käytännön esimerkin siitä, että vanha on kaunista
ja käyttökelpoista. Hämeenlinnassa on jo tarpeeksi revitty vanhoja rakennuksia, me haluamme Vanaissa säilyttää perinteitä ja tuoda esiin paikan persoonan.